Ikkunat ovat kierräytstavaraa, saunan ja pesutilan välinen ovi kirppailta ostettu suihkukaapin ovi ja tällä hetkellä tähtäimessä on vanha asuntovaunun ovi karmeineen sekä pyöreä ikkuna. Lattiaan tulevaa muovimatonkin kuvittelimme hankkivamme ylijäämäpalana kunnes tajusimme, että saunamme lattia paljon suurempi, kuin monet kylppärit. Löysimme oikein kivaa muovimattoa, mutta neliöhinta oli yli 50 €, joten se ei ihan sopinut budjetiin!
Runko on jo siinä vaiheessa, että ensimmäiset stukkolevyt on laitettu sivuille, väliovella on karmit ja ikkunoilla kehikot.
lauantai 13. huhtikuuta 2019
Lattian teimme filmivanerista ja saunan puolelle laitoimme kaatoa sen verran, että vesi ohjautuu viemärirööriin (ammeen ylivuotoventtiili). Seinät halusimme mahdollisimman ohuksi ja kevyeiksi, jotta ne veisivät vähän tilaa. Päädyimme matkimaan asuntovaunujen seiniä ja onnistuimme saamaan suhtkoht edullisesti alumiinistukkolevyjä. Ulkoverhous tulee olemaan käsittelemätöntä stukkolevyä ja sisäseiniin tulee meillä valmiiksi ollutta yli jäänyttä saunapaneelia.
Ideana oli tehdä edullinen saunakärry, jossa hyödynnetään mahdollisimman paljon kierrätys/vanhaa tavaraa. Kovin paljon emme halua pistää saunaan kiinni rahaa, kun kyseessä on kuitenkin kokeilu.
Aluksi piti löytää sopiva kärry. Emme halunneet lisää katsastettavia 4 -5 auton, asuntovaunun ja venetrailerin lisäksi, joten päädyimme tavalliseen peräkärryyn. Löysimmekin ruman ja ruosteisen, mutta kantavuudeltaan tarkoitukseen sopivan muulin!
Aluksi piti löytää sopiva kärry. Emme halunneet lisää katsastettavia 4 -5 auton, asuntovaunun ja venetrailerin lisäksi, joten päädyimme tavalliseen peräkärryyn. Löysimmekin ruman ja ruosteisen, mutta kantavuudeltaan tarkoitukseen sopivan muulin!
Sauna järvenrantapalstalle
Tuhansien järvien ja saunan synnyinmaassa peinenkin saunan rakentaminen on iso projekti, johon pitää olla luvat, valojat jne. Haluamme kuitenkin saada keskellä metsää pienen järven rannassa olevalle palstallemme pienen pesupaikan, jossa voi peseytyä ja nauttia saunan lämmöstä uimisen välillä. Tästä sai alkunsa kärrysaunaprojekti!☺️
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)